keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ristiäiset 19.2.2017

Meidän perheen nuorimmaisen ristiäisiä vietettiin sunnuntaina 19.2.2017.
Nimen valitseminen olikin yllättävän vaikeaa. Mies kutsui poikaa syntymän jälkeen Koda-Petteriksi, mutta minä en nimelle lämmennyt. 18.2.2017 olin jo, että jos ei muuta keksitä, niin olkoot :D.  Isäntä, että yhteisymmärrys se olla pitää. Hän ei sitä hyväksy, koska minä en sitä nimeä oikeasti halua.
Kyllähän sitä eri nimiä pyöriteltiin, mutta mikä on sitten se lopullinen yhdistelmä.

Tässä kävi vielä niin, että olimme varanneet papin lauantaille, mutta rantasauna, missä juhlittiin olikin varattu.. Sitten äkkiä soittamaan, että saammehan sunnuntaille saman papin. Papille kävi ja paikan saimme varattua sunnuntaille. 

Torstaina 16.2.2017 sain soiton papilta, että hän joutuu perumaan kotikäynnin sekä hän ei voi kastaa nuorimmaista. Oli sairastunut, valitettavasti. Hän oli soittanut tilalle ex-kirkkoherran, mutta minä halusin naispapin.
Se onneksi onnistui ja naispappi oli saannut asiat järjestettyä niin, että meidän ei tarvinnut muuttaa ristiäisten ajankohtaa tuntia myöhemmäksi.

Poikamme kastettiin Aapo Elmeri.
Toimitus oli kaunis ja ihana. Kummin tehtävissä toimivat pikkuveljeni, yksi pikkusiskoistani, miehen veljen vaimo, ystäväni ja miehen serkku.

Aapo + Äiti.
Äiti on kyllä niin väsyneen näköinen, että hiukset vain sutaistiin jotenkin, hyvä, että ennätin vaatteet pukea päälle.. Piti toivoa, että ne mahtuvat päälle. Hiukanko meillä meni tiukille ;). Pappikin ennätti paikalle ennen meitä :D.

Kauniit kukkaset.
Kukkakauppa Freesiasta tilasin ja annoin vapaat kädet. Sanoin vain suosikkikukkani. Ja lopputulos todella kaunis ja upeat.
Lapsetkin saimme samaan kuvaan.
Vasemmalta oikealle: Hinni, Milka, Emma, Suvi-Tuuli, Aapo ja edessä Leevi.
Herkkupöytä

Syntisen hyvä suklaakakku

Sokerikakkupohja. Välissä hopeatoffee-täyte ja vadelmatäyte toisessa välissä. 

Toisen kerran tein vaahtokarkkeja (kananmunattomia).

Voileipäkakku

Voileipäkakun koristelin paikan päällä ja samalla, kun koristelin, niin juttelin papin kanssa. 

Sunnuntaina, aamuyön pikku tunneilla valmistui kaksi vauva-aiheista kakun koristetta. Redrose avitti, että mitä kannattaa yrittää. Minun juttu ei ole koristeet tms.
Tarjolla oli myös juustosarvia, pätkis-kuppikakkuja, marianne-kuivakakku, sipsejä sekä itse tehtyjä keksejä. Keksit jalka- ja tuttipullomuoteilla. Ja onnistuivat loistavasti!


Ristiäiset menivät nopeasti ohitse ja oikeastaan itsellä sumussa, kun tuli tosiaan hieman kiire, ja niin paljon tuli viikolla ja edellisellä viikolla tehtyä. 


Ihana, kun pappikin tunnisti minut. Kysyi, että olemmekohan me tavanneet aikaisemmin. Olemmehan me. Ollaan vuosia sitten suunniteltu naisten päiviä yhdessä, ja olenhan mie joskus myös srk:n kerhoja ohjannut, ollut leireillä sekä leiriläisenä että isosena, myös rippikouluisosena toiminut, nuorisotyön johtokunnassa ja kirkkovaltuustossakin.